Pitsiniekka

Eiliseltä raportoitavien asioiden listalta taisi unohtua sormusasiat kokonaan. Silläkin rintamalla on edistystä nimittäin tapahtunut! Aloin muutama viikko sitten pohtimaan, että koskas meidän oli tarkoitus viedä se Jonin kihlasormus sulatettavaksi? Muistin syövereistä ei löytynyt varmaa tietoa, mutta onneksi on blogi - muistin nimittäin kirjoittaneeni tulevan aikataulun edelliseen sormuspostaukseen.

Ja niinhän se oli, että oltiin luvattu viedä Jonin sormus pajalle huhtikuun lopulla, jotta sormukset voitaisiin noutaa toukokuun lopulla. Meillä ei ollut mitään syytä viivyttää sormushommia lähelle häitä, joten kultaseppäkin saa näin meidän sormukset alta pois ennen pahinta vihkisormusruuhkaa.

Viime perjantaina heitettiin tilapäiset hyvästit Jonin sormukselle ja seuraavan kerran nähdään se alle kuukauden päästä, entistä ehommassa muodossaan. Sovittiin tosiaan jo noutopäiväkin sormuksille, eikä siihen todellakaan ole enää pitkä aika! Ihan hirmu jännää!

Tällä käynnillä Joni sai myös sovittaa "omaa" tulevaa vihkisormustaan. Koska mitään ihan vastaavaa oikeassa leveydessä ei tilatessa ollut sovitettavissa, pääsi Joni testaamaan hopeasta tehtyä versiota oikeissa mitoissa ennen varsinaisen sormuksen valmistamista. Hyvällehän se kuulemma tuntui ja todellakin myös näytti! Se oli just sellainen, mitä oltiin mielessämme kuviteltukin. Iiks, niin jännää!

Jonihan saa lisäksi koittaa tässä tulevat kolme kuukautta (no ei enää edes ihan sitä!!) elämää "vapaana miehenä". Eli ilman sormusta, mutta muutan yhtä varattuna. Heti ensimmäinen viikonloppu ilman sormusta meni silläkin polttareissa, ja kyselin viikonlopun jälkeen, että nauttiko vapaudesta kovasti polttaririennoissa? Ei se ainakaan uskaltanut myöntää, lähinnä oli muutaman kerran ehtinyt hätkähtää, että mihin se sormus on jäänyt, kun ei sitä sormessa tuntenutkaan. Eli hyvin on koulutettu rengastetuksi mieheksi! Onhan se aika jännää, että seuraavan kerran sormusta pääsee käyttämään hääpäivänä.. ja jännää on sekin, miten vähän aikaa siihen enää on!

Sormuksia en tosiaan ajatellut ennen häitä täällä blogissa esitellä, mutta voisin kysellä saisiko kultasepän luona nappaista muutaman valokuvan sormusten noudon yhteydessä. Kultasepän nimittäin mielelläni jo teille esittelen, vaikka sormusten kohdalla jännitystä pitkitetään vielä muutama kuukausi. Nopeasti ne menee, lupaan!

Hääsuunnitteluviikonloppu alkaisi än yy tee NYT! Meillä on tosiaan vapaa viikonloppu molemmilla yhtäaikaa ja se on harvinaista herkkua se. Tämähän tarkoittaa sitä, että seuraavat pari päivää vietetään yhteistä laatuaikaa ja suunnitellaan häitä.

Kaikista olellisin juttu tänä viikonloppuna tehtäväksi olisi lopullinen tehtävälistojen tekeminen. Siis mitä kaikkea vielä pitää tehdä ja milloin se tehdään. Niin isoista jutuista kuin pikkujutuistakin. Jonkin verran on nimittäin sellaista pikkusälää jota voi tehdä milloin vain.. tärkeintä nyt olisi vaan pitää huoli, että ne tulee tehtyä. Joten ensi viikolla meillä olisi sitten olemassa sellainen lista, josta aina tylsyyden iskiessä voisi katsoa jonkun jutun, jota tekisi edes vähän eteenpäin.

Mutta älkää peljätkö, ei meidän vapaa viikonloppu ihan pelkäksi hääpuurtamiseksi ja raatamiseksi mene. Hommat on aika hyvällä mallilla, ja on me varattu vähän kuohuvaakin, että saa välillä ihan vaan nautiskella yli 20 lämpöasteista parvekkeella!

Kivaa viikonloppua kaikille!

Yhteinen vapaaviikonloppu on vietetty ja jotain saatiin jopa aikaiseksikin. Soittolistoja on luotu ja testattu, tehtävälistoja kirjattu (sivukaupalla), tapaamisia sovittu ja jälleen kerran tulostimeen hermostuttu. Sanonpahan vaan, että jo on perskule, kun ei meidän taloudessa suostu näköjään mikään tulostin toimimaan!

Mutta asiaan - meidän tehtävälistojen kärjessä on tällä hetkellä yksi asia kiireellisesti hoidettavana. Kutsut. Juuri ne samaiset, jotka meidän piti lähettää tämän kuun loppuun mennessä.. no, vaikka hommat on jo aloitettu niin ei ne kyllä ennen vappua pääse matkaan hyvällä tahdollakaan. Tosin tuumattiin, ettei se ole niin vakava ongelma, kun save the date -kortit on kuitenkin lähetetty jo hyvissä ajoin. Ja kyllä ne kutsutkin tulee vielä ihan hyvissä ajoin matkaan pääsemään!

Meidän kutsut vaativat vähän askastelua ja vähän datailua. Toivottavasti lopputulos olisi sellainen kuin meidän ajatuksissa. Jännittää ja innostuttaa jo kovasti!

Ps. Tän päivän polttaikalenterissa kehotettiin tarkkailemaan postiani. Me sitten tuijotteltiin aikamme postiluukkua, mutta ei sieltä mitään tipahtanut, höh!

Moro taas! Blogihiljaisuus päättyy nyt - tämä on äitienpäivälahja omalle mammalle, joka tänä aamuna puhelimessa toivoi, että kirjoittaisin taas blogiin. Ollos hyvä mamma! Tiedättekö mikä on ollut syy viimeaikojen blogihiljaisuudelle? No hillitön kutsujen väkertäminen, joka huipentui siihen, että kutsut lähtivät postiin torstaina. Pienet tuuletukset ja villit voitontanssit tähän. Perjantaina ne olivat jo aika monelle saapuneet.. ja vaikka muutama kämmi mahtui myös matkaan, ollaan saatu kutsuista paljon postitiivista palautetta. Jeejee!

Mutta sitten otsikon aiheeseen. Muistatteko, kun kirjoittelin kenkiin totuttelemisesta? Ainakin sen postauksen kommenteissa kerroin siitä, kuinka tämän neidin ei tarvitse korkoihin totutella, kunhan kengät vaan ei hierrä ja on mukavat niin koroilla tepsutteleminen ei ole ongelma eikä mitään. No, tulin syömään sanani. Ja postauksessa on muuten luvassa myös vähän ällöä kuvamateriaalia, joten teitä on varoitettu!

No, tarinahan alkaa jo maaliskuun puolessa välin. Silloin kävi nimittäin niin, että astuin kuoppaan, pyöräytin nilkkani ja kaaduin. Seurauksena nilkasta venähtivät nivelsiteet. Sen piti olla ensin muutaman päivän juttu, mutta niin vaan kävi, että tässä sitä ollaan kaksi kuukautta myöhemmin ja nivelsiteet ovat edelleen erittäin löysät. Ortopedin käskystä mulla on edelleen käytössä (yötä päivää) nilkkatuki. Maksusitoumusta kuntoutukseen odotellaan vakuutusyhtiöstä ja ortopedini sanoi, että katsotaan sitten heinäkuun alussa kuntoutuksen jälkeen, onko nilkka jo kunnossa!

Aha, just joo! Että sitten kaksi viikkoa ennen häitä katsotaan, kestääkö mun nilkka korkokengällä seisomista saati kävelemistä. Olisi nimittäin parempi kestää! Minähän vaikka teippaan nilkan paikoilleen ja liikkumattomaksi, jotta voin käyttöö mun rakkaita hääkenkiä. Ihan oikeasti. Enkä todellakaan käytä niitä tuohon hirveään nilkkatukeen yhdistettynä! Tällä hetkellä ilman mitään ei todellakaan onnistuisi korkkarikävely missään muotoa. Ja jotta homma menisi vielä mielenkiintoisemmaksi, potkaisin tänään vielä varpaani rappuun ja sain pottuvarpaaseen ilmeisesti hiusmurtuman. Lääkärireissu ei mennyt ihan putkeen, joten en saanut edes varmuutta diagnoosista. Hohhoi.

Mitähän mää ehdin tällä tahdilla vielä säheltää ennen häitä? Näköjään ainakin alamäkeen käveleminen ja rappuselle astuminen pitää kieltää multa kokonaan.

Ensimmäinen korkokenkäkoetus olisi ollut edessä vajaan viikon päästä, kun olen rakkaan ystävän häissä kaasona. Mutta niitä juhlia varten ostetut korkkarit jää nyt kyllä käyttämättä. En tiedä meneekö tän varpaan kanssa edes mitkään nätit balleriinat. Morsian onneksi sanoi, että häntä ei haittaa vaikka tulisin paljain varpain. Puukenkiä suositteli tohtori, mutta ei nyt sattumalta löydy kaapista moisia... tällä hetkellä pohdin sitä, puenko mintun värisen kaasonmekon kaveriksi tuon kuvottavan musta-oranssin nilkkatuen vai menenkö yhden päivän ilman. Sekään ei mikään tyylikkäin vaihtoehto ole.. on nimittäin himpun verran hiertänyt tässä männäviikkoina tuo nilkkatuki... auts!

Mutta että sellaisia pohdintoja täällä. Juu, toki tiedän, että pieniähän nämä mun ongelmat on maailman mittakaavassa ja on ihmisiä joilla on oikeita ongelmia, eikä vaan murheita tyyriiden korkkareiden käytöstä. Tiedän. Mutta se, että jollain menee huonommin ei tarkoita sitä, etteikö mua saisi harmittaa venähtänyt nilkka, joka ei parane ja murtunut varvas siihen vielä lisäksi.

Jospa tää tästä.

Moikka! Viikonloppu meni ihanissa merkeissä, kun sain ensimmäistä kertaa elämässäni toimia kaason kunniatehtävässä rakkaan ystävän häissä. Päivä oli ihan mielettömän ihana ja kaikki sujui paremmin kuin hyvin! Luonnollisestikaan en ala blogissani ruotimaan ystäväni häitä missään määrin, mutta sen vaan sanon (ja olen sanonut jo monta kertaa ääneenkin), että toivottavasti meidän hääpäivän aamu menee yhtä mukavasti ja rauhallisesti kuin tuo aamu meni. Kaikki sujui niin hyvin (vaikka juusto olikin loppunut, hehe)! Edes mun kädet ei tärisseet kampausta tehdessä ja siitä tuli paras kaikista meidän kokeiluista. Aikaakin jäi vaikka kuinka paljon, niin pelailtiin sitten Trivistä ajan kuluksi. Ihan mahtava aamu - niin toivon, että oma hääamu menee yhtä mukavasti.

Mutta nyt kun on edelliset kaasonmekot saatu (enemmän tai vähemmän) kunnialla hoidettua, voikin kääntää ajatuksia mm. seuraavaan kaasonmekkokolmikkoon.. Vähän kyllä jo hengästyttää pelkkä ajatuskin!

Kaikkea muutakin ihanaa on tässä tapahtunut. Esimerkiksi noudettiin meidän vihkisormukset ja ne on ihan mielettömän ihanat! Lisäksi ollaan tavattu pitopalvelua ja saatu vastauksia kutsuihin, jipii! 12 vierasta tulossa tällä hetkellä.. Ja tänään on muuten tasan kaksi kuukautta meidän häihin! Hui miten jännää! Ennen kuin päästään kääntämään katseet vain ja ainoastaan niihin, olisi vielä ensi viikonloppuna yhdet häät juhlittavana. Rakkautta ilmassa!

Viime viikolla päästiin vihdoin tapaamaan meidän pitopalvelua, ja se tapaaminen tuli kyllä tarpeeseen! Nimittäin nyt ei ole jäljellä enää pientä huolen murustakaan sen suhteen, että onnistuuko meidän ruokatarjoilut. Aikaisemmin niitä huolia oli vähän, koska olihan se vähän hermostuttavaa maksaa esimerkiksi nelinumeroinen varausmaksu palveluntarjoajalle, jonka kanssa oltiin juteltu vain puhelimessa ja sähköpostilla... eikä ehkä aina kaikista sujuvimmin mm. meidän lomakirouksen vuoksi. Tosin lähipiiristä oli tätä pitopalvelua suositeltu, joten ihan sikaa säkissä ei oltu ostettu.

Tapaamisella Markku osoittautui kuitenkin juuri niin mukavaksi kuin puheluiden perusteella oltiin arveltukin. Lisäksi hän kyllä vakuutti meidät hyvin vankasta ammattitaidostaan ihan tuossa tuokiossa. Oli mielettömän rohkaisevaa ja helpottavaa keskustella ja suunnitella henkilön kanssa, joka oikeasti kuunteli, mitä me olimme suunnitelleet ja haaveilleet ja lisäksi jakoi omia syvään kokemukseen pohjaamiaan vinkkejä.

Yksi pieni yksityiskohta, joka jäi mulle erityisen hyvin mieleen tuli, kun keskusteltiin siitä, että tarjotaan jotain naposteltavaa ja juomaa vihkimisen jälkeen, kun me käydään ottamassa ensimmäinen setti kuvia ja vieraat joutuvat vähän odotella. Puhuttiin siitä, ettei haluta, että ketään alkaa heikottamaan ja maha kurnimaan sietämättömästi meitä ja ruokaa odotellessa. Markku kannatti meidän ideaa ja totesi vielä perään, että hänellä on harjaantunut niin tarkka silmä, että huomaa kyllä naamasta, jos jotain vieraista alkaa heikottamaan.. eikä silloin epäröi mennä koputtamaan olalle kysyäkseen, että "Tekisinkö sulle voileivän?"

Aivan ihana tyyppi! Juuri tuollaisissa asioissa sen vankan kokemuksen ja ammattitaidon todella näkee. Ihan mahtavaa, että meillä on pitopalvelu, joka ei tee vaan sitä minimisuoritusta, mikä on pakko. Vaan todella halutaan palvella ja olla kaikin mahdollisin keinoin avuksi ja tekemässä meidän juhlasta paras mahdollinen. Kuulemma keittiöstä löytyy aina ruokaa, ja siihen on kyllä tuon tapaamisen jälkeen helppo uskoa!

En vielä paljasta meidän ruokalistaa sen enempää, mutta hyvin perinteisellä linjalla mennään. Perinteisellä, mutta sanoisin, ettei silti missään nimessä tylsällä! Itsellä ainakin alkaa taas jo vesi herahtaa kielelle ruokiamme ajatellessa.. nams! Uskon kyllä, että vieraillekin maittaa. Puhuttiin muuten myös erikoisruokavalioista, ja myös niiden suhteen jäi hyvin luottavainen olo. Nimen omaan pitopalvelun puolelta kyseltiin allergioista ja muista mahdollisimman tarkkaan. Sieltä puolelta pidetään nimittäin varmasti huolta siitä, ettei kenenkään juhlat jää kesken siksi, että ruuissa olisi ollut jotain jollekin sopimatonta.

Huippua, sen vaan sanon! Nyt vaan odottelemaan itse juhlapäivää.. niin se aika vaan hupenee. Eilen oli tasan kaksi kuukautta ja tänään jo päivän verran alle. Jee ja iik!

Perjantaina tosiaan noudettiin kotiin muuan ruskea paperikassi, jonka sisältö pistää hykertelemään edelleen. Meidän sormukset valmisti Jouni Saarenpää Kultasepänliike Qivasta ja sanon jo oleellisimman heti tähän alkuun: ei voitaisi olla tyytyväisempiä!

Jokainen vaihe tässä prosessissa on mennyt ihan äärimmäisen sujuvasti. Ensimmäisestä yhteydenotosta lähtien ollaan saatu vastaus aina nopeasti ja ihan mielettömän ystävällisesti. Oikeasti, tiedän kyllä, että tuollakin kultasepänliikkeessä valmistetaan sormuksia, joiden arvoon verrattuna meidän rinkuloiden arvo on vain pennosia, mutta se ei ole näkynyt meidän kohtelussa yhtään. Joka ikisellä käynnillä ja yhteydenotolla meitä palveltiin niin hyvin kuin vain toivoa saattaa. En keksisi valittamista vaikka yrittäisin!

Entäs sitten se lopputulos? Ihan mielettömän hyvä sekin! Olin niiiiiin innoissani omasta sormuksestani, että en meinaa edes keksiä sanoja. Niin kaunis, niin täydellinen, just täysin mua. Enkä meinannut keksiä sanoja silloinkaan, kun sen ekan kerran näin. Kun lähdettiin kultasepältä ja päästiin autoon, kysyin Jonilta, saako nyt jo purkautua? Joni vastasi myöntävästi ja minä puhkesin hillittömään kirkumiseen. Niin innoissani olin ja sen jälkeen nauraa hihitettiin sille, miten onnellisia niistä sormuksista oltiin! Tosiaan sama juttu Jonin sormuksen kanssa - siitä tuli just sellainen kuin ajateltiinkin. Niin hyvä ja niin Jonin näköinen! Sinne kaiverretiin sisälle kihlapäivämäärä, mun nimi ja vihkipäivämäärä, koska kihlasormus meni "osiksi" mun vihkisormusta varten. Mun sormukseen kaiverrettiin pelkästään hääpäivä.

Ollaan niin tyytyväisiä saamaamme palveluun ja meidän sormuksiin, että ollaan suositeltu ystävillekin ja aijotaan suositella Qivaa jatkossakin. Toki, sormuksiin käytetty raha oli meille iso raha, mutta enpä keksi montaa muuta parempaa kohdetta niille rahoille kuin sormukset joita käytetään joka päivä koko loppuelämän. Ja varsinkin, kun ne valmistettiin kotimaisena käsityönä! Sellaista osaamista, joka Jounilla on, tukee enemmän kuin mielellään. Suosittelen teitäkin kurkkimaan taidonnäytteitä Qivan nettisivujen galleriassa! Vaikka Qiva sijaitsee Jyväskylässä, niin suosittelen kyllä ottamaan Jouniin yhteyttä vaikka vähän kauempaakin, jos yhtään houkuttaa. Kysyminen ei maksa kuin vaivan!

Tämäkään ei tosiaan ollut maksettu mainos vaan vilpittömästi tyytyväisen asiakkaan kokemus. Ja jos ihmettelette, että miksi painotan niin paljon saamaamme palvelua? Ihan vaan siksi, että edes palvelun, saatikka sitten hyvän palvelun saaminen ei tunnu olevan nykypäivänä itsestäänselvyys. Ja jos on syytä jostain kiittää, todellakin haluan niin tehdä. Ja parhaamme mukaan yritettiin Jounia kiittää myös kasvokkain sormuksia noutaessa. Meille vaan jäi koko prosessista niin älyttömän hyvä mieli!

Sormukset näette vasta sitten häiden jälkeen - en meinaa itsekkään malttaa tätä vaajata kahta kuukautta odottaa, mutta jostain meidän on se tahdonvoima löydettävä. Odottakaas vaan, että näette myös Jounin sormuksesta ottaman kuvan - se on ihan mielettömän hieno! Sen vaan vielä sanon, että meidän sormukset on i-ha-nat! Rakastan niitä jo nyt enkä malta odottaa, että saadaan käyttää niitä ihan joka päivä meidän avioliiton merkkinä ❤

Mitäs tykkäätte tuolla galleriassa näkyvistä sormuksista? Entä kuinka korkealle te arvostatte hyvää palvelua?

Heippa! Viikonlopun häistä on nyt jossain määrin toivuttu.. ihanat häät taas kerran, mutta kyllähän tuo viikonloppu hieman voimia söi. Nyt kuitenkin ajattelin korjata viikkoja tekemäni vääryyden ja postailla pitkästä aikaa polttarikalenterikuvia.. ja vähän muitakin polttarijuttuja! Olen ollut hävettävän huono todistekuvien lähettelijä, vaikka kaasot on mua hätyytelleet. Lupaan taas kerran parantaa tapani ja toivottavasti tällä kertaa ei tarvitse rikkoa lupaustani.

Edellisen kerran, kun polttarikalenterista kirjoitin blogiin, oli luukusta auennut kehotus tarkkailla postiani. No, vaikkei tuijottelu saanutkaan mitään luukusta putoamaan, seuraavana päivänä alkoi tippua! Ja postia tuli polttariporukalta ja Tom of Finlandilta oikein kolmin kappalein! Tässä alla olevissa kuvissa näette miten korteissa kehotettiin toimimaan.

Joten eipä auta muu kuin olla kiltti tyttö ja kantaa mukana kaikkea mitä on käsketty. Paitsi sellainen pieni ongelma tähän matkaan tuli, että mun rakas selfie-tikku meni säpäleiksi ja uusi pitäisi käydä ostamassa.. vielä en ole joutanut / jaksanut, mutta jospa ennen tulevaa viikonloppua?

Polttarikalenteristakin on taas auennut yhtä jos toista mielenkiintoista. Ensin tuli Amazing Race -maton kuva, joka vahvisti ajatustani siitä, että kyseessä on jonkin sortin suunnistusta (ellei kaikki suunnitusvihjeet ole olleet huijausta). Sitten tuli kehotusta pitää uikkareita mukana AINA. Tästä olen kyllä luistanut, koska ennen tätä hetkeä ei ole tullut mieleenkään ottaa uikkareita mukaan esim. töihin. Hupsista.

Seuraavassa luukussa oli teksti "PM 2002". Mulle tuli tästä ensimmäisenä mieleen partion piirinmestaruuskisat... mutta 2002? Ensin ajattelin, että tällä olisi viitattu niihin kisoihin, jotka järjestettiin Kuusaassa, mutta mun tekisi mieleni vannoa, että ne olivat 2004. Koska vuonna 2003 oltiin Siilinjärvellä partiotaitojen Sm -kisoissa ja voisin vaikka vannoa, että nuo Kuusaan kisat oli vasta sitä seuraavana vuonna... no, mene ja tiedä! Luultavasti olen ihan hakoteillä, mutta arvelisin, että tällä voitaisiin viitata joko tuohon paikkaan tai sitten johonkin, joka kyseisissä kisoissa on ollut aiheena / tehtävänä.. Hmm. Vaikeaa! Tämän viikon luukusta kuoriutui kuva revontulista. Niistä mulle ensimmäisenä tuli mieleen Hankasalmen Revontuli. Eipä oikein muuta.. paitsi voihan tämä vihjata vaikka siihen, että mut puetaan revoksi eli ketuksi. Käy sekin!

Mutta että sellaista polttaririntamalla. Kyllä täällä naista piinataan ennakkoon ihan huolella, mutta ei se mitään.. hauskaahan tää vaan on!

Uskokaa tai älkää, mutta meillä saattaa olla jopa jotain päällepantavaa hääpäivänä. Viime viikot on kyllä joutunut vitsailemaan, että meillä on ilmeisesti nakuhäät luvassa, kun ei kummankaan pukeutumisjutut meinaa onnistua millään.

Kuva

Muistatteko kun kerroin Jonin puvun sovituksesta ja siitä, että liivi oli kadoksissa? Tuo sovitushan oli melkein 2,5kk sitten ja ei näy vieläkään liiviä. Mikä on aivan käsittämätönä, koska puvun toimitusaika oli viisi viikkoa. Ja nyt sen puvun saapumisen jälkeen on odotettu liiviä kymmenen. Uutta liiviähän ei tilattu, koska se oli vain kadoksissa. Vaikka sitä jo pyydettiin sen sijaan, että vaan etsittäisiin sitä vanhaa. No, reilu viikko sitten se löytyi Lontoosta Harrodsilta ja nyt odotellaan saapuisiko se joskus Turkuun. Kovin kova luotto meillä ei ainakaan ole.. siihen että se saapuisi tai siihen, että sieltä tulisi oikea liivi. Tai siihen, että liikkeestä tilattaisiin uusi tai että se ehtisi saapua tai että sitä ainakaan ehdittäisiin sovittaa. Saavat kyllä taikoa aikamoisia loitsuja tuolla pukuliikkeessä, jos haluavat meistä vielä tyytyväisiä asiakkaita.

Mun puku puolestaan saapuu Suomeen tällä viikolla, jipii! Menihän tässäkin tosiaan melkein neljä kuukautta pidempään kuin alun perin piti. Siis melkein tuplat. Hermotkin meinasi tässä välissä mennä.. lähinnä siihen, kun tuntui sille, että tilanteen oikeaa laitaa pimitetään multa. Mutta sitten helpotti kun sain edes rehellisen vastauksen missä mättää ja vakuutuin siitä, että hääpukuliikkeessä tehdään kyllä kaikki mahdollinen, jotta mun puku Suomeen saadaan. Siitä olen kyllä tosi kiitollinen. Myös ompelimon puolella on luvattu tän hämmingin vuoksi joustaa. Että saataisiin yhdellä Helsingissä käynnillä puku noutokuntoon.

Ei mennyt niin kuin Strömsössä kylläkään, mutta kaipa tää hääpari sitten saa jotain päällepantavaa hääpäiväkseen. Joten ei tarvitse lähettää häävieraille lisäviestejä kutsujen perään, joissa sanottaisiin että Ps. Pukukoodi on, ettei pukeutumista tapahdu!

Ja niistä kutsuista puheen ollen. Vihdoin alan siirtämään koneelle kuvat meidän kutsuista, joten huomenna niitä näytille, kivaa!

Otetaanpas himpun verran takaisin ja kirjoitellaan kutsuista vasta huomenna - nyt nimittäin piiitkästä aikaa perinneperjantaita, wuhuu! Mun perinneperjantait taitaa toistaa aikalailla samaa kaavaa, mutta nyt vaan on niin, että tämäkin on yksi mun suosikkiperinteistä, joten en jättäisi väliin mistään hinnasta.

Tämä on ehkä mun suosikkijuttuja osin siksi, että olen sen verran kilpailuhenkinen. Kukapa ei haluaisi voittaa? Ja vieläpä voittaa naimaonnea? Kyllä minä ainakin haluan! Ja niin on kyllä tullut tehtyäkin. Kimppuja on nimittäin tullut saatua kiinni kolme kappaletta. Okei, yhtä niistä ei ehkä lasketa, kun häät oli sen verran pienet, että olin ainoa naimaton nainen koko vierasjoukossa. Joten kyllä - sain kimpun napattua. Mutta sen kerran lisäksi olen napannut kimpun kaksi kertaa ihan oikeastikin. Pari viikkoa sitten kaasona ollessani kimppu meni sivusuun (syytän mun huonoa nilkkaa, hyvä etten maahan kaatunut sen kanssa), mutta ei harmittanut, koska sen kimpun nappasi koko muusta poppoosta juurikin se naimaton nainen, jolla on häät vielä ennen mua. Ja ei harmittanut tietysti siksikään, että seuraavana viikonloppuna otin vahingon takaisin. Huh, vähän kyllä jännitti, että jäädäänkö kokonaan paitsi naimaonnesta! Onneksi ei!

Kimpun ja sukkanauhan heittämiset on oikeasti mun suosikkeja siksi, että niitä on ihan huikeaa seurata. Parasta se on silloin, jos nappaamassa on porukka, joka oikeasti taistelee voitosta. Kunnon syöksyminen ja kurkottaminen ja villi tuulettaminen jotenkin niin hauskaa seurattavaa. Munkin kuvakansioista löytyy muutamia mielettömän hauskoja kuvia kyseisistä tilanteista.. niissä on kuitenkin niin paljon muitakin ihmisiä, etten viitsi blogiin laittaa.

Tämä ohjelmanumero on tylsä ainoastaan silloin, jos ketään ei kiinnosta kimppua tai sukkanauhaa napata. En kyllä muista nähneeni sellaista missään häissä, joissa olen ollut.. mutta videoita olen nähnyt, joissa esimerkiksi sukkanauha putoaa maahan, ja joku vaivaantuneena sen siitä poimii kun kukaan muukaan ei oikein tee elettäkään sitä nostaakseen.

Mutta nyt kun oma kimpunnappausura on päätetty voittoon, voin eläköityä hyvillä mielin ja keskittyä vain oman heittokäteni treenaamiseen. Mitenhän sitä osuisi mahdollisimman keskelle kiinniottajien laumaa, jotta saisi mahdollisimman hyvän kamppailun aikaan? Onko vinkkejä? Löytyykö joukosta muita kimppuja napanneita? Entä heitetäänkö teillä kimppua ja sukkanauhaa?

Aika lehtää kyllä ihan siivillä!

Joudun vieläkin lykkäämään kutsupostausta, koska mulla on teknisiä kuvienlatausongelmia. Mutta ei se mitään... kirjoitellaan sillä välin jostain kuvattomasta! Nimittäin hääyöpaikasta. Tammikuussahan kirjoitin, että hääyön järkkääminen on seuraavaksi hoidettavien asioiden listalla ja niin vaan tässä ollaan edelleen vailla pienintäkään hajua missä sitä yönsä aikoo häiden jälkeen nukkua. Katsotaanko vähän vaihtoehtoja ja mun ajatuksia niistä?

Koti

Aina aiemmin olin ihan ehdottomasti tätä vastaan. En tiennyt mitään niin tylsää kuin viettää hääyö kotona. Nyt olen muuttanut mieleni sen suhteen.. yö omassa kodissa omien tavaroiden keskellä tuntuu erittäin hyvälle idealle. Ei tarvitsisi pakata kamoja ja raahata vaatteita ja meikinpoistoaineita sinne sun tänne. Mutta ongelma vaan on se, että meillä ei ole kotia siellä, missä häät on. Ennen kun olisi ollut, en olisi siellä halunnut yöpyä.. nyt kun ei ole niin haluaisin. Kyllä se on vaikeaa!

Hotelli

Hotelliyöpymisessä mun mielestä kaikista merkittävin huono puoli on huoneen luovutus. En missään nimessä maksaisi useita satoja euroja yöpyäkseni jossain upeassa hääyösviitissä (vaikka esimerkiksi Hotelli Yöpuu Jyväskylässä olisi muuten ihana), koska se olisi ihan hillitöntä rahanhukkaa, sillä me aijotaan kyllä tanssia vieraittemme kanssa aamuun asti, jos vaan yhtään sille tuntuu. Joten jos raahaudutaan hotellille joskus aamun puolella ja muutaman tunnin päästä pitäisi jo olla pakkaamassa kamoja ja luovuttamassa huonetta, niin ei se vaan tunnu mitenkään rentouttavalle vaihtoehdolle. Pikkaisen aloin pyöritellä mielessäni ajatusta, että ottaisikin hotellihuoneen vielä seuraavaksikin yöksi.. silloin ei tarvitsisi luovuttaa huonetta, mutta toisaalta tyhmää jäädä toiseksikin yöksi ihan vaan siksi, ettei tarvitse herätä aikaisin. Varsinkin kun oltiin ajateltu lähteä seuraavana päivänä jollekin minihäämatkalle.

Juhlapaikka

Meidän juhlapaikalla on jonkin verran majoitustilaa ja yksi vaihtoehto olisi ollut yöpyä siellä olevassa vanhassa tuulimyllyssä. Äiti suorastaan järkyttyi kun tyrmäsin sen vaihtoehdon. Vaikka kivaa olisi, ettei tarvitsisi lähteä pois ja voisi olla aamulla valmiiksi muiden siellä yöpyneiden kanssa naureskelemassa edelliselle päivälle.. On liian iso miinus se, ettei noissa nukkuma-aitoissa ole tietenkään omia kylppäreitä. Ja en kyllä halua juosta jonottamaan samoihin vessoihin ja suihkuihin kun kaikki muutkin. Ei jei, kyllä minä haluan yöpyä jossai paikassa, jossa saa olla, levätä ja peseytyä ihan rauhassa.

Tuttujen paikat

Yksi vaihtoehto olisi kysellä pääsisikö yöksi jollekin lähistöllä sijaitsevalle tuttujen omistamalle mökille tai vastaavalle. Periaatteessa erittäin hyvä vaihtoehto. Huonoa olisi vain se, että onko outoa mennä jonkun "vieraan" omaan paikkaan majoittumaan. Ja se, että miten sieltä pääsee pois, jos sinne hurauttaisi jollain taksilla? Täytyisi järkätä joku auto sinne valmiiksi... Hmm, en tiedä.

Oma mökki

Yksi vaihtoehto olisi ollut törsätä hotellirahat siihen, että oltaisiin hurautettu taksilla meidän mökille. Se olisi muuten todella hyvä vaihtoehto (koska voitaisiin jäädä sinne mielellämme vähän pidemmäksikin aikaa).. ainoa huono puoli tässä olisi vain se, ettei sieltä sitten hurautettaisi seuraavana aamuna siivoilemaan ja fiilistelemään eilistä juhlapaikalle, josta osa vieraista heräilee pikkuhiljaa myös.

Joten enpä tiedä. Suunnitelmat on ihan auki, enkä edes tiedä, että mihin suuntaan tätä hommaa lähtisi viemään... en kertakaikkiaan tiedä. Olisi niin helppoa, jos olisi joku tekijä joka rajaisi kaikki muutkin vaihtoehdot pois samalla tavalla kuin oman kodin sijainti rajaa ekan pois. Jos vaikka ei missään nimessä olisi rahaa hotelliin, tai ei olisi majoitustilaa juhlapaikalla tai tutuilla mökkejä missään lähimaillakaan. Muttakun on ja on ja on. Niin koita siinä sitten päättää mikä valitaan vaihtoehdoista, joista mikään ei ole oikein viimeisen päälle!

Mitkäs teidän suunnitelmat on?

- Yhteistyössä Lambi -

Moikka taas ja hyvää alkavaa viikonloppua kaikille! Täällä sitä aloitellaan tosi hyvissä mutta vähän jännittyneissä fiiliksissä. Elämä on viime päivinä tuonut taas meidän elämään uusia tuulia, jänniä mutta innostavia sellaisia! Mutta mikäpä olisi ihanampaa kuin hypätä uusiin seikkailuihin oman rakkaan kanssa? Joten tämä on enemmän kuin sopiva hetki pistää vähän iloa ja rakkautta myös jakoon!

Pääsin tekemään yhteistyötä pehmopaperimerkki Lambin kanssa ihanien rakkauspapereiden tiimoilta. Muistatteko nämä aiemminkin kaupoissa näkyneet vessa- ja talouspaperit, joihin oli painettu ihan tavallisilta ihmisiltä kerättyjä pieniä rakkaustarinoita? Ne ovat täällä taas! Aiempina vuosina ihmiset olivat antaneet palauteryöpyn siitä, että nämä olisivat olleet täydellisiä papereita häihin, joten toiveisiin on vastattu ja paperit tuotu tänä vuonna myyntiin sopivasti rakkauden kesän alla.

Ihan oikeasti, nämä rakkauspaperit sopii mulle ja mun häihin kuin nenä päähän. Minähän olen ihminen, jolla on kotonaankin "erikoisvessapaperia". Nimittäin pinkkiä Hello Kitty -vessapaperia tytöille ja vihreää jalkapallopaperia pojille. Nämä juhlapaprut on päässeet toistaiseksi vain kerran käyttöön.. meidän kaverikihlajaisissa nimittäin. Joten tottahan toki tämä astetta isompikin rakkauden juhla ansaitsee omat spesiaalipaperinsa.

Nuo papereihin painetut rakkaustarinat on ihan supersuloisia. Erityisesti mua liikutti tuo, että rakkautta on eväsrasiasta löytyvä viesti: "Minä rakastan sinua!". Meillä on nimittäin ollut vissiin viisi vuotta tapana tehdä toisille eväitä jonne piirretään toisillemme rakkausviestejä pienille lappuille. Yksi sellainen näkyy mun Instagramissa täällä. Se täytyy kyllä myöntää, että ainakin mulle se on myös pieni ongelma, että nuo tarinat on niin suloisia! Nimittäin onhan se vähän hassuhkoa pyyhkiä peffansa jonkun supersöpöön ja ihanaan rakkaustarinaan, heh!

Mutta nyt teilläkin on mahdollisuus voittaa itsellenne vähän rakkautta. Pääsen nimittäin arpomaan rakkauspapereita teillekin! Yksi onnekas voittaa palkinnon, joka pitää sisällään neljä kuuden rullan pakkausta wc-paperia eli 24 rullaa rakkautta. Osallistuminen toimii seuraavasti:

Kommentoi tätä postausta!
Kirjoita kommenttiin mukaan myös toimiva sähköpostiosoite, jonka kautta tavoitan sinut voiton osuessa kohdallesi.
Halutessasi voit kertoa vaikka miksi juuri sinä haluaisit voittaa rakkauspapereita tai ilahduttaa minua kertomalla jonkun oman pienen rakkaustarinan.. tai vaikka fiilistelemällä sitä, miksi rakkaus on niin ihanaa!

Osallistumisaikaa on reilun viikon verran eli osallistumisaika päättyy 12.6.2015 kello 23.59. Sen jälkeen voittaja arvotaan kaikkien osallistujien joukosta. Tasapuolisesti onnea kaikille matkaan ja nyt ei muuta kuin osallistumiskommentteja nakuttelemaan!

*** Ihan ensialkuun huomio! Eilen illalla nakkisormeni osui hutiin, kun puhelimella yritin hyväksyä erästä edellisen postauksen arvontaan osallistunutta kommenttia, joten jos jätit eilen sunnuntaina illasta osallistumiskommenttia arvontaan, käyhän vilkaisemassa näkyykö kommenttisi tuolla joukossa! Jos näkyy niin hyvä, mutta jos ei niin nakuttelisitko sen uudestaan! Olen tosi pahoillani tästä sählingistä! Kommenttien "julkaise" ja "poista" -napit on vieri vieressä ja ilmeisesti etusormeni on niin nakki, etten osunut vain yhteen kerralla.. ***

Sitten asiaan... polttarikalenterin luukut sen kun vähenee.. yhtä hurjaa tahtia kun viikot häihinkin! Niitä on enää alle kuusi jäljellä. Hääpainajaisia näen tasaiseen tahtiin, edellisessä isukki ei pystynyt saattamaan mua alttarille, koska oli riipaissut vähän paksummat kuin seitinohuet hääpäivän aamuna (ei siis todellakaan kuulu isin normaaleihin tapoihin) ja kun minä sitten yksin lähdin kohti kirkkokäytävää niin eiköhän hetki sitten oikeasti naimisiin mennyt kaasoni kimpaissut edelleni oma hääpukunsa päällään! Minä siinä sitten poljin jalkaa, että nyt on kyllä mun vuoro!

Hääpainajaisten rinnalle on tullut myös ensimmäinen polttaripainajainen. Määhän olen päättänyt visusti niin polttareiden kuin häidenkin suhteen, että en kiukuttele tai murehdi tai valita tai ota stressiä mistään. No, unessahan me oltiin Jonin kanssa menty hotelliin yöksi ja mut haettiin yllättäen polttareihin juuri kun olin kylvyssä hotellihuoneessa. Sieltä mut sitten pyyhe päällä raahattin polttaririentoihin (jotka oli samassa hotellissa, meille oli pari sviittiä ja koko kylpyläosasto.. just niinkuin oikeastikin varmaan tulee olemaan, ehe).

Yhtäkkiä sitten tajusin, että olin kylpyyn mennessä ottanut kihlasormuksen pois ja laittanut sen hotellihuoneen kirjahyllyn ylimmälle hyllynreunalle. Kerroin tästä kaasoille, jotka vaan totesivat, että ei kannata enää lähteä hakemaan sitä sormusta. Ei se Joni oikeasti ole sinne huoneeseen jäämässä yöksi ja siivooja on varmaan jo käynyt huoneen siivoamassa ja heittänyt roskikseen kaiken mitä sulta jäi - vaatteet ja sormuksetkin. Tästähän minä ne pultit vetäisin, kun ei kukaan tajunnut, että ei se nyt ole ihan pikkujuttu jos siivooja on heittänyt mun kihlasormuksen roskiin. Kiukuttelin ja itkin yksin kylpyläosaston nurkassa... ja samaan aikaan muistan olleeni ihan hirveän pettynyt itseeni, kun nyt kuitenkin päädyin polttareissani mököttämään!

Eli note to self... pidä polttareissasi huoli kihlasormuksestasi niin ei tarvitse mököttää siksi, että se on roskiksessa.

Viime viikolla polttarikalenterisa paljastui teksti "New Look". Oletan, että tämä viittasi muodonmuutokseen, jonka pääsen polttaripäivänä kokemaan. Tän päivän luukusta puolestaan aukesi kuva karvaisesta sedästä, joka ainakin mua ja Jonia muistuttaa jostain Hobitti tai TSH -leffojen hahmosta. Eli ehkä mulla on luvassa Legolaspolttarit? Käy hyvin! Tai sitten me tullaan harrastamaan silloin miekkailua tai jousiammuntaa.. käy sekin! Kunhan ei ratsastusta.. eikä larppausta sen enempää. Pliis!

Me oltiin moneen otteeseen harkittu häiden kuvauttamista videolle ihan älyttömän pitkään. Ihan ykkösjuttu meille oli hyvä valokuvaaja ja sellainen varattiinkin jo hyvissä ajoin. Videokuvaajaa harkittiin huomattavasti pidempään... oikeastaan tasan rahasyistä. Videokuvaajan palkkamista kuitekin puolsi todella vahvasti niin monen muun hääparin kokemukset.

On tullut kuultua ja luettua todella monesta suusta jotain sen suuntaista, että "pappi piti kuulemma todella kauniin puheen, mutten muista yhtään mitä se sanoi". Vaikka kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ei silti valokuviin saa kenenkään sanoja kokonaisuudessaan tallentumaan. Harkittiin myös videokameran lätkäisemistä jonkun tutun käsiin kotivideota varten, mutta äh.. Ei sitten tuntunutkaan hyvälle pistää moista stressiä tai vastuuta kenekään harteille. Ennemmin niin, että vieraat saavat nauttia ja keskittyä juhlimiseen!

Muutamia vaihtoehtoja pyöriteltiin päässä pitkään ja hartaasti, mutta ei vaan osattu päättää, että halutaanko maksaa häävideosta. Sen jahkailun vuoksi asia vähän jäi ja kaipa sitten todettiin, että ilmeissti ei haluta, kun ei olla innostuttu tämän enempää asian vuoksi tekemään. Kunnes sitten Juho Vuolas, Vuolas Media -yrityksen nimissä laitteli minulle viestiä, että hänellä olisi meidän hääpäivämme vapaana ja haluaisimmeko tarjouksen häävideoinnista. Vastasin ensin Juholle, että häävideo on ollut monesti mielessä, mutta aina ollaan tultu tulokseen siitä, että säästetään rahaa siinä kohdin.. vaikka kaikki näkemäni videot ovatkin upeita olleet, niin kuin oli Juhonkin laittama! Vastasin, etten usko hänen voivan tehdä niin hyvää tarjousta, että siihen voidaan tarttua.

No, niin vaan teki! Joten nyt me on sitten maksettu varausmaksu yhdeksän tunnin videokuvauspaketista. Lopputuotteena saadaan noin 45 minuutin häävideo ja lisäksi parin minuutin "musiikkivideo". Ja ollaan kyllä tosi tyytyväisiä päätökseemme. En mitenkään jaksa uskoa, että tultaisiin koskaan myöhemminkään katumaan niitä pennosia, jotka nyt häävideoon menee. En usko, että meitä harmittaa, että panostettiin vähän lisää meidän tärkeän päivän taltioimiseen. Tämäkin on niitä juttuja, joita on ihana katsella sitten myöhemmin, kymmenienkin vuosien päästä. Niin on meidän äitin ja iskän häistä kuvattu kaitafilmikin, ihan mahtava!

Tässäpä vielä teillekin näytille yksi Juhon työnäyte.. ah, minä se olen niin häähullu, että herkisty aina ihan vieraidenkin ihmisten häävideoita katsellessa.. ja yleensä kuviakin! Herkkis mikä herkkis!

Mitäs tykkäätte tästä videosta? Ja onko teille tulossa videokuvaajaa? Pidättekö turhakkeena vai ihan ehdottomana juttuna?

Nyt kun kutsuihin vastausaika on umpeutunut ja tätä postaussarjaa vitkutettu ihan riittävän pitkälle, olisi aika näyttää teille meidän hääkutsuja. Ensimmäisenä pääsette näkemään kuoret, joissa kutsut lähtivät.

Osoittautui muuten yllättävän vaikeaksi tehtäväksi, kun päätettiin hankkia kutsuja varten valkoiset, normaalin postikortin kokoiset kuoret jostain vähän peruspaperia paksummasta ja juhlavammasta materiaalista. Me kierrettiin niiiin monta kauppaa ja putiikkia etsiessämme paksumpia valkoisia kuoria, mutta eipä ollut tarjolla. Neliön muotoisia ja pitkiä kuoria kyllä löytyi, mutta ei sitä postikorttikokoa. Onneksi Joni oli keväällä mun synttärilahjaa puuhaillessaan käynyt Rasion Myllyssä sijaitsevassa askartelutarvikekauppa Inspiraatiossa, jonne sitten viimeisenä oljenkortena suunnattiin. Ja sieltähän löytyi, tosin valkoisia kuoria oli vain neljä kymmenen kuoren pakkausta, mutta otetiin yksi luonnonvalkoinen sitten lisäksi. Siinä vaiheessa ei enää pienet sävyerot kiinnostaneet!

Blogia seuranneet tietävät varmaan mun innostuksen vesivärijuttuihin. Samalla linjalla jatkettiin myös kuorissa ja kutsuissa. Valkoisiin kuoriin maalattiin epämääräiset pyyhkäykset ensin sinistä ja sitten punaista vesiväriä. Nämä sävyt eivät olleet tismalleen ne punaisen ja sinisen sävyt, jotka muuten kutsuissa toistuvat.. niissä on enemmän pinkkiä ja turkoosia, mutta ei nähty tätäkään sävyasiaa sen arvoiseksi, että oltaisiin jaksettu alkaa sekoittelemaan oikeaa vesivärisävyä jokaista 48 kuorta varten.

Kirjoitin osoitteet käsin ohuella tussilla, vähän samalla fontilla, jolla Save the date -korttien kuoret tekstasin. Mutta tällä kertaa käytössä oli tavallinen ohut pyöreä tussi ja teksti vei vähemmän tilaa kuoren pinta-alasta. Jotain muutakin Save the dateista tuttua kuorissa oli - nimittäin ne kauan haaveilemani omakuvamerkit. Joiden tilaaminen jätettiin muuten ihan viime tippaan. Oltiin ihan hermona, kun huomattiin, että niiden toimitusaika saattaa olla monta viikkoa. Mutta loppujen lopuksi ne saapuivatkin kolmessa päivässä, huh! Tokihan nuo merkit on normaaleita ykkösluokan merkkejä kalliimmat, mutta olivat meidän mielestä kyllä sen arvoiset. Tosi kiva oma pieni henkilökohtainen vivahde ja tosiaan varmasti kaikki Save the daten saaneet ainakin tiesivät ketkä täältä postia laittelivat. Tuo meidän kihalkuva toimi tosi kivasti postimerkkinä!

Mitäs tykkäätte kuorista? Seuraavaksi päästään kurkkimaan mitä sieltä kuoren sisältä paljastui. Sen verran voin jo paljastaa, että ei ainakaan mitään näinkään vähäeleistä ja eleganttia kuin nämä kuoret ovat!

Ps. Tällä hetkellä istun autossa matkalla kohti Helsinkiä ja hääpukuni noutoa! Yksi iso huokaus pääsee kyllä kun liikkeestä astelen ulos puku mukanani. Vaikka sen korjauttaminen on yksi iso katastrofi vielä kaiken lisäksi... mutta palataan siihen toisen kerran!

Pps. Vielä ehtii osallistua Lambi -arvontaan! Käyhän klikkailemassa kommenttisi joukkoon! Ja edelleen, jos kommentoit sunnuntai-iltana, käy vilkaisemassa onhan kommenttisi tuolla julkaistuna. Yhden poistin vahingossa nakkisormillani!

Sitten pääsette kurkkimaan mitä eilen esiteltyjen kuorten sisältä paljastui! Pyrittiin tekemään kutsut, joissa olisi mahdollisimman vähän leikkaa-liimaa -hommaa. Niin luultiin tekevämmekin, mutta jösses mikä homma noissa pitsisiivekkeissä olikin. Kun kutsujen visuaalinen ilme oli päätetty, alettiin etsimään sopivia "kakkupaperi" -tyylisiä askartelupapereita, muttei kelpuutettu mitään näkemäämme. Sitten loppujen lopuksi päädyttiin ostamaan kuviorei'itin. Ainoa vaan, että haluttiin pyöreät siivet ja leimasin oli kolmen pitsikuvioisen kaaren suora kuvio. Joni sitten vietti puolisen tuntia insinöörin hommissa, kulmaviivain, kynä, sakset ja rei'itin sauhuten ja sai luotua kuvion, jossa viidellä tarkkaan asetellulla rei'ityksellä saatiin yksi tollainen siipi aikaiseksi. Jokaiseen kutsuun tuli niitä kaksi ja kutsuja oli himpun alle 50. Tämähän siis tarkoitti noin viittä sataa kuviorei'ittimen tarkkaan aseteltua painallusta! Never again!

No, onneksi kaikki muu kutsujen kanssa oli suhteellisen helppoa. Kaikki nämä kortit tehtiin itse tietokoneella ja printattiin kotona omalla printterillä. Toki aika työläste sekin oli, mutta edulliseksi tuli kyllä tämä vaihe ja tällainen pieni koneella näpertäminen on meistä kivaa!

Kutsun "rakenteen" sisään haluttiin kutsuteksti ja infot irrallisille korteille. En tiedä oliko tämä avattaessa mitenkään käytännöllinen juttu, mutta meistä se oli kiva. Mahdollistaa myös sen, että vaikkapa infokortti on kätevä napata häihinkin mukaan ilman, että tarvitsee raahata koko viritystä pitsisiipineen ja juuttinaruineen!

Ensimmäisen kortin etupuolella näkyi vain nimemme ja tämän kortin takapuolella oli se varsinainen kutsuteksti. Tervetuloa häihin terveisin me. Eipä paljon muuta! Toinen kortti oli infokortti, johon koottiin infot osoitteista, siirtymisistä, majoituksista, muistamisista ja ohjelmanumeroista. Korttipohjaan liimattiin kiinni kortti, jossa oli someasiaa ja muuta pientä fiilistelyä. Ei mitään erityisen vakavaa, vaan kevyttä hömppää. Tai riippuu siitä miten somettamiseen suhtautuu, mua naurattaa edelleen se, että yksi mun ystävä loi tosta meidän häähashtagista jo oman verbinkin - jorsata.

Ennen viimeistä, kiinni liimattua korttia kutsun välistä löytyi vielä vastauskortti kuorineen. Niitä ajattelin vilauttaa vielä omassa postauksessaan.

Mitä tykkäätte meidän kutsuista? Eikö olekin aika ihanat ja meidän näköiset? Värikkät ja vailla turhaa jäykistelyä. Mitä olette muuten mieltä kutsujen teksteistä? Tykkäättekö enemmän virallisemmasta tyylistä vai sopiiko teidän mielestä kutsuihin vähän rempseämpikin teksti?

Ps. Vielä on aikaa osallistua Lambi -arvontaan!

Jatketaan vielä viimeisen kutsupostauksen merkeissä! Vihdoin pääsen vilauttamaan myös tätä kokonaiskuvaa kaikesta sälästä, jota me vieraillemme lähetettiin. Ah, vitsi että voikin olla tyytyväinen omien kättensä jälkeen! Tai no, melkein tyytyväinen. Muutama mokahan näihin mahtui kokonaisuudessaan mukaan, mutta sellaista se on... mutta nyt niin vastauskortteihin!

Me päätettiin, että halutaan laittaa kutsujen mukaan kortit ja kuoret ilmoittautumista varten. Vähän jännitin sitä, että innostuuko ihmiset niitä laittelemaan meille takaisin ja siksi laitettiin varuilta mukaan myös mahdollisuus ilmiottautua puhelimitse... mutta puhelinilmoittautumisia on tainnut tulla tasan kaksi!

R.S.V.P. -korttien nurjalle puolelle laitettiin ronski vesiväriprintti ja meidän monogrammi - olihan tuo vaivalla väkerretty kapistus pakko saada kutsusettiinkin mukaan! Toisella puolella oli mahdollisuus ruksittaa pääseekö paikalle vai ei. Tässä tuli yksi niistä mun mainitsemista mokista, sillä ilmoittautumisvaihtoehtojen alapuolella lukee "Paikalle saapuu:". Eli jos et saavu paikalle, mutta haluaisit palauttaa tämän kortin, ei sulla ole paikkaa laittaa nimeäsi. Hupsista. Tämä vahinko sattui sen seurauksena, että väännettiin ees ja taas tuon paikalle saapuu -tekstin muotoa, että se sopisi mahdollisimman hyvin sekä perheille, pariskunnille että yksin saapuville. Siinä kääntelyssä unohtui sitten ne, jotka ilmoittavat etteivät saavu.

Seuraavaksi oli tilaa erikoisruokavalioille tai muulle huomioitavalle. Tämä viiva ja seuraava biisitoiveviiva olivat juurikin ne syyt joiden takia nämä kortit niiiiin kannatti tehdä. No, ja toki myös sen takia, että oli ihan hullun hauskaa odotella näitä postissa! Melkein joka päivä postiluukusta tippui yksi tai kaksi, enimmillään neljä päivässä! Ja aina odotettiin näiden avaamista sellaiseen hetkeen, että oltiin yhdessä kotona. Se oli meidän mielestä tosi hauska tapa ottaa ilmoittautumisia vastaan!

Kuoriin maalattiin samanlainen vesivärisetti kuin isompiinkin kuoriin. Minä maalasin ne ja Joni nämä ja hyviä tuli molemmista! Kuoriin kirjoitettiin valmiiksi meidän nimet ja osoite ja liimattiin postimerkit. Jahkattiin postimerkkejä jonkin aikaa kunnes nähtiin nämä ja todettiin, että nämä hienoksi pukeutuneet (karmeat) tädit ovat oikein sopivia tähän tarkoitukseen! Se on vähän harmi, ettei Suomesta voi ostaa ulkomaisia postimerkkejä ja ulkomaille lähetettyihin kutsuihin ei voitu valmiiksi liittää vastauspostimerkkiä.

Jos muuten teette kutsujen mukaan nämä vastauskortit niin muistakaa ottaa huomioon kuorien koko! Pienin mitä posti kuljettaa taisi olla juuri tämä 14x9cm, jota nämä meidänkin kuoret on. Meillä ainakin sen piti olla juuri tämä koko, että vielä kulkisi postin mukana, mutta menisi myös postikorttikokoisen isomman kuoren sisään!

Näistä tuli lisäkuluja kuorien ja postimerkkien verran, mutta tekisin todellakin uudestaankin. Niin hauskaa näitä oli saada ja lukea! Mitä tykkäätte? Ja tuliko teille vastauskortteja? Halusitteko vastaukset ylipäänsä itsellenne vai ilmoittauduttiinko vaikka äidille tai kaasolle?

Today is the day! Eilen illalla oltiin Jonin kanssa kahdestaan meidän porukoilla ja oltiin jo käyty nukkumaan, kun armoton ovikellon rimputtelu ja ikkunalautojen hakkaaminen alkoi! Polttariporukkahan se siellä! Tai oikeastaan vain kolme tyyppiä porukasta.. sain listan käteen ja käsky kävi pakata kamat vartissa. Kun kamat oli kasassa, sain kuitenkin käskyn kömpiä takaisin Jonin kainaloon nukkumaan...

Meikäläinenhän nimittäin tavoilleni uskollisena vetäisin pienet kuumeet pintaan, kun jotain jännää on tapahtumassa. Joten ei oikein voitukaan lähteä telttailemaan. Pakko oli kuitenkin pitää huoli, että tiedän polttareiden alkavan, etten olisi hypännyt Jonin kyytiin kohti Helsinkiä kello 5.50 niin kuin aluksi suunnitelmissa oli...!

Voin kertoa, ettei meinannut kovin hyvin tulla uni tollaisen pikku piristysruiskeen jälkeen.. nooh, nyt sitten litkitään teetä ja RedBullia niin hyvinhän tässä jaksaa.. ja toisella kädeä nassuun tungen särkylääkettä ja Strepsilsiä. Mutta kuulemisiin sitten myöhemmin - luulenpa, etten paljon ehdi tänään ja huomenna kirjoittelemaan, mutta ehkä mun sallitaan päivittää välillä jotain Instagramiin! Wish me luck!

Maailman parhaat polttarit on nyt takana! En menisi sanomaan, että niistä on nyt selvitty, mutta ohi on silti (ja päällä myös polttarihaikeus.. mää en enää koskaan ole polttarisankari!).. Mutta jos ihan totta puhutaan, ei harmita yhtään, ettei sitä saa tehdä uudestaan, kun tämä ainoa kerta oli niin mahtava! Päivää varten oli nähty ihan hurjasti vaivaa ja nautin ihan jokaisesta mua varten suunnitellusta jutusta ihan täysillä.

Ainoat asiat, joita muuttaisin, olisivat loppujenkin kutsuttujen paikalle pääsy ja se, että olisin itse ollut terve. Kummankaan asian en kuitenkaan antanut päivääni pilata! Melkein koko päivä menikin niin, että toisessa kädessä oli lasillinen Fresitaa ja toisessa mukillinen kuumaa mehua. Ja kun muut napsivat nassuihinsa namuja, minä napsin Strepsilsiä tai buranaa. Niin oikein hyvin jaksoin nauttia ja pitää hauskaa! Enemmän kuin oikein hyvin. Nautin niin valtavasti koko päivästä!

Nyt olo ei olekaan niin juhlallinen.. jo lauantaiaamuna maassa ollut ääni joutui hyvin pian kokonaan hukkaan, eikä ole vieläkään palannut. Mutta mikäs tässä on omassa sängyssä peiton alla Jonin pitkissä kalsareissa köllötellessä. Vähän kun ujeltaa jotain kutsuhuutoa tuonne olkkariin niin hoitaja tulee hakemaan mun mukin ja tekee mulle inkivääri-sitruuna-hunajajuomaa. Tai tuo kylmää kokista, jos mulla on hillitön hiki.

Polttaripäivästä kirjoittelen lisää jahka kuvat joskus päätyvät jakoon. Sillä välin ei kuitenkaan ihan täyttä hiljaisuutta ei blogin puolella ole luvassa.. tarinaa olisi tulossa ainakin hääpukujutuista ja kukkatilauksesta.

Ps. Sanoinko vielä, että mulla oli maailman parhaat polttarit? No, mulla oli!

Sormustilannepäivitys

Ready, steady & plan the wedding

Seuraava tehtävä: kutsut

Ylpeys käy lankeemuksen edellä

Kaasona

Tapaaminen pitopalvelun kanssa

Meidän vihkisormukset - Qiva Jewellery

Polttaripäivitystä

Nakuhäät peruttu

Perinneperjantai: kimpun & sukkanauhan

Seitsemän vuotta sitten

Hääyö

Koti

Hotelli

Juhlapaikka

Tuttujen paikat

Oma mökki

Rakkauden kesä! + ARVONTA

Polttareita ja painajaisia taas kerran!

Häävideo

Meidän hääkutsut: kirjekuoret

Meidän hääkutsut: itse kutsut

Meidän hääkutsut: R.S.V.P.

Polttariiiit!

Ihan parhaat polttarit